Page 8 - Pelastusalan-ammattilainen-1-24
P. 8
LPYÄTHKYEÄT
Sammutusasujen puhdistamiseen uutta tekniikkaa
PELASTUSOPISTOLLA päättyi JUHA-PEKKA LAAKSO Suomessa järkevintä olisi perus-
juuri kaksivuotinen Varusteiden ja taa yksi iso laitos, jossa pestäisiin
kaluston puhdistusmenetelmien kaikkien laitosten varusteet, Pelas-
arviointi ja kehittäminen -hanke, tusopiston erikoistutkija Juha Lai-
jossa selvitettiin, millaisia puhdis- tinen sanoo.
tuskäytäntöjä pelastuslaitoksilla
on tällä hetkellä, sekä tutkittiin Kyselytutkimuksen perusteel-
erilaisten puhdistustekniikoiden la valtaosa pelastuslaitoksista on
tehoa ja kustannuksia. ohjeistanut pesemään sammu-
tusasut 60 asteen lämpötilassa.
Vesipesu on edelleen yleisin tapa Kokeiden perusteella jo 40 asteen
puhdistaa sammutusasu savusu- pesuohjelma riittää.
kellustehtävän jälkeen. Pesu tulisi
tehdä mahdollisimman pian tehtä- – Pesutehon kannalta näissä ei
vän jälkeen. Vesipesu yksinään ei ole isoja eroja. Matalampi lämpötila
kuitenkaan riitä poistamaan haital- säästä myös energiaa ja pidentää
lisia yhdisteitä sammutusasun eri varusteiden käyttöikää, Laitinen
kerroksista, vaan sen lisäksi suosi- toteaa.
tellaan edistyneempiä puhdistus-
menetelmiä, esimerkiksi sammu- Positiivinen havainto oli, että
tusasun puhdistamista vähintään myös viisi vuotta vanhoissa sam-
kerran vuodessa nestemäisellä mutusasuissa ihoa vasten oleva
hiilidioksidipesulla. Menetelmä on jo kerros oli testeissä edelleen kaikis-
käytössä eri puolilla maailmaa, mut- ta puhtain ja puku näytti suojaavan
ta Suomessa sitä ei vielä ole. käyttäjäänsä erittäin hyvin.
– Nestemäinen hiilidioksidipesu – Tärkeintä on muistaa, että
puhdistaa tehokkaasti myös sam- pukua ei päästetä likaantumaan
mutusasun keskikerroksen, mutta liikaa. Kun pukua pestään harvoin,
menetelmä on huomattavan kallis. lika pinttyy pukuun ja puhdista-
minen on vaikeampaa, Laitinen
sanoo.
Ensihoidon tehtävänkäsittely uudistui
ENSIHOIDON TEHTÄVÄNKÄSITTELY – Nyt olemme aidosti yrittäneet ottaa jien työn mielekkyyttä ja ennen kaikkea
muuttui hätäkeskuksessa marraskuun huomioon hätäkeskuspäivystäjän, ensihoi- saada tehtävien kiireellisyysluokitukset
lopulla. Aiemmin Erica-järjestelmän algo- tajan, ensihoitolääkärin, ensihoidon kent- aiempaa paremmin vastaamaan todellista
ritmi ohjasi tehtävän kiireellisyysluokkaa, täjohtajan ja ennen kaikkea tietysti poti- tilannetta.
eikä päivystäjä voinut hyödyntää omaa laan tarpeet, Sisä-Suomen yhteistyöalueen
ammattitaitoaan tehtävän kiireellisyy- Erica-pääkäyttäjä Pasi Ketola sanoo. – Ensimmäisen viikon aikana tässä
den arvioinnissa. Päivystäjän oli toisinaan näkyi positiivinen muutos. Aika näyttää,
myös vaikeaa – ellei mahdotonta – arvioida, Hätäkeskuslaitoksen sosiaali- ja ter- onko muutos pysyvää. Välitettyjen tehtävi-
mihin järjestelmän luoma kiireellisyysluok- veystoimen toimialapäällikkö Ari Ekstrand en osuus kokonaispuhelumäärästä on las-
ka perustui. vahvistaa näkemyksen. Uuden mallin on kenut ja kiirekeikkojen osuus ja pienenty-
tarkoitus parantaa hätäkeskuspäivystä- nyt, Ekstrand kertoo havainnoista.
8