Page 11 - Pelastusalan_ammattilainen_4-23
P. 11

– On tärkeää, että ymmärrämme, miten ryhmä toimii tai kehit-                         TEEMU TANSKALUE VERKOSTA SPAL.FI
tyy, koska pelastusalalla työ on vahvasti ryhmätyötä. Ryhmäyty-
minen olisi paljon helpompaa, kun ymmärtäisimme, mitä tapah-                            IIRO NAHKAMÄKIPortugalin maastopaloja
tuu, kun ryhmään tulee esimerkiksi uusi työntekijä, Forss sanoo.                           johdettiin vahvasti tiedolla
                                                                       TERO LÄHDESMÄKI
   Forss ottaa esimerkiksi huippu-urheilun. Hänellä on itsellään                              PORTUGALIN MAASTOPALOJA oli sammuttamassa suo-
tausta jääkiekonpelaajana, ja hän on tehnyt myös paljon töitä                                  malainen maastopalomuodostelma. Kokemusten perusteella
urheilijoiden kanssa. Urheilumaailmassa mentaalivalmennus ja                                   kehitetään myös Suomen maastopalotoimintaa. Kehitettävää
ryhmädynamiikan koulutukset ovat jo arkipäivää.                                                on muun muassa tiedolla johtamisessa ja lentosammutustoi-
                                                                                               minnassa.
   – Pelastusalalla vielä ajatellaan, että pitää olla jokin ongelma,
jotta nämä asiat koskettavat minua, Forss harmittelee.                                     Kainuun uusi pelastusjohtaja
                                                                                           pohtii ratkaisuja
   Yksittäisen henkilön koulutus voi edistää koko työyhteisön                              henkilöstöpulaan
hyvinvointia, kun koulutuksen oppeja sovelletaan omassa työssä.
Forssin saamissa avoimissa palautteissa on kiitelty, että koulutus                                                       PELASTUSJOHTAJA Juha Saario
motivoi kehittämään itseään myös työkaverina.                                                                              ajattelee, että yksi uudenlainen rat-
                                                                                                                           kaisu pelastajapulan haittavaikutus-
Mikä minua motivoi?                                                                                                        ten minimointiin voisi olla virkojen
Mental Rescue Toolsin kaksipäiväisessä koulutuksessa tutkittua                                                             keskittäminen Kajaaniin. Työvuoron
tietoa tuodaan esille käytännönläheisesti. Kaiken keskiössä on                                                             alkaessa henkilöstö jakautuisi yhdel-
osallistujien avoin vuorovaikutus.                                                                                         tä asemalta maakuntiin ja palaisi työ-
                                                                                                                           vuoron päätteeksi jälleen Kajaaniin.
   – Kun asioita käsitellään vuorovaikutteisesti ja jaetaan omia
kokemuksia, ne usein kolahtavat eri tavalla.                                               Hätäkeskuslaitoksen
                                                                                           posttraumatyöpajat
   Motivaatio on koulutuksen tärkeä teema. Osallistujat pohtivat,                          keräävät kiitosta
mikä häntä itseään motivoi, miten voi motivoida muita ja miten
työnantaja voisi motivoida työntekijöitä arjen työn ohessa.                                                                       HÄTÄKESKUSLAITOS ON
                                                                                                                                    järjestänyt tähän mennessä
   – Raha tietysti motivoi. Se on kuitenkin ulkoinen motivaattori,                                                                  kolme posttraumatyöpajaa,
eikä sitä meidän alalla oikein ole tarjolla. Pitää löytää muita moti-                                                               joihin on osallistunut noin
vaatiotekijöitä, kuten työn merkitys ja arvot.                                                                                      kymmenen prosenttia ope-
                                                                                                                                    ratiivisesta henkilöstöstä.
   Psyykkisen hyvinvoinnin rinnalla kulkee aina fyysinen hyvin-                                                                     Työpajojen taustalla on lisätä
vointi. Pelastusalalla tehdään vuorotyötä, mikä itsessään on                                                                        hyvinvointia ja edistää palau-
kuormittavaa ja pakottaa etsimään omaa hyvinvointia edistäviä                                                                       tumista. Seuraavaksi vuoros-
toimintatapoja.                                                                                                                     sa on vertaispurkuohjaajien
                                                                                                                                    koulutus.
   – Olen tehnyt ensihoitajille ja pelastajille Firstbeat-mittauksia,
ja pystyn datan kautta näyttämään, millaisia lainalaisuuksia esi-
merkiksi yötyössä on. Sitä kautta voimme pohtia, mitkä asiat
tukevat hyvinvointia ja mitkä taas koko ajan syövät sitä. Jos tilan-
teen päästää liian huonoksi, sieltä on aina vaikeampi nousta.

 Löydä sisäiset motivaatiotekijäsi

  ENSIHOITAJA ja psyykkinen valmentaja Tuomas Forss toi-
  voo, että jokainen pelastusalan ammattilainen löytäisi työ-
  hönsä sisäisiä motivaatiotekijöitä. Itsemääräämisteorian
  mukaan sisäinen motivaatio koostuu autonomian, yhteen-
  kuuluvuuden ja pätevyyden tunteesta.

      – Sisäistä motivaatiota ruokkii se, että löytää jokaisella
  osa-alueella omasta työstä tai omista ajattelumalleista posi-
  tiivisia asioita, Forss sanoo.

 1 Autonomian tunnetta vahvistaa, jos pystyy itse
      vaikuttamaan jollakin tavalla työhönsä.

 2 Yhteenkuuluvuuden tunne vahvistuu, jos tuntee kuu-
       luvansa työyhteisöön, saa sieltä tarvittaessa tukea tai
  pystyy itse tukemaan ryhmää.

 3 Pätevyyden tunne on sitä, että tuntee olevansa hyvä
        edes jollakin osa-alueella omassa työssä. Forssin
  mukaan tähän tarvitaan palautetta arkisten työtehtävien
  yhteydessä – ei vain silloin, kun joku pelastetaan.

                                                                                                                                                                    11
   6   7   8   9   10   11   12   13   14   15   16